Aikuistuiko isot miehet jo, vai eikö enää vain keksitä mitään. Draamailusta en ole kuullut enää hetkeen mitään.

Toisaalta, olen yrittänyt pysyttäytyä mahdollisimman kaukana tästä, mutta silti melkein voisin väittää skenen kuolleen.

Ainakin se vetää viimeisiä jossain internetin syrjäisessä nurkassa.

Sitten tuli se puoli, joka rohkaisi minuakin sanomaan sanottavani tapahtumien kulusta, joista olen aika hiljaksiin ollut.

Ensimäinen asia, johon tartun, on sähköpostini toimimattomuus. Ihmisiltä ei paljoa ole uskoa herunut tälle selitykselle. Uskoisin, että olen saanut loppujen lopuksi kaikki viestit, mutta palveluntarjoaja ei ole kyenyt välittämään vastauksiani. Sain 29.4. tälläisen viestin:
Otsikko: failure notice
Viesti: Hi. This is the qmail-send program at datamappimail1.datamappi.fi.
I’m afraid I wasn’t able to deliver your message to the following addresses.
This is a permanent error; I’ve given up. Sorry it didn’t work out.

ja sitten koodimössöä, jossa IP-osotteita, sähköpostiosoitteita ja viestejä.

Tämä kai selvittää osan yhteydenpidossa tapahtuneista ongelmista.

Sain myöskin kuulla, että ohjelmajärjestäjät olivat soitelleet muille vastaavillemme ja kyselleet mm. majoituksesta ja kertoneet, että minuun ei saa yhteyttä.

Tätä en voi ymmärtää.  Omaan sähköpostiin olen saanut tasan kaksi (2) kappaletta majoitusta koskevia viestejä, puhelimen välityksellä en ainoatakaan. Tässä jokin siis todella kusi. Ehkä se olin minä.

Tuo Kempin luennon muuttuminen toiseen johtu taas Kemppi-sedän oman koneen tempuista, eikä olen mitenkään sidoksissa minun säätämisiin. Näin välihuomautuksena.

Tässä kohtaa tulee esille asia, joka onnistui conissa ehkä kaikista huonoiten; ohjelmakartta.

Sen suhteen kaikki meni väärin. Sen teki väärät ihmiset yms. Itse en siis sitä tehnyt, enkä vastannut, enkä vastaa vieläkään siihen myöhemmin tulleista muutoksista.

Se, miksi en itse ollut ohjelmakarttaa tehnyt, on kai osaamattomuuteni. Pyysin muilta conitean jäseniltä apua kartan tekoon ja joku sitten otti sen kokonaan niskoilleen. Itse välitin tiedot, jotka karttaan tulisi lisätä. Nyt kusi kaikki. Ohjelmajärjestäjät lähettivät puutteellista tietoa (heille olin tehnyt kyselyn, joka kattoi kaikki ohjelman järjestämiseen vaadittavat tiedot), jos lähettivät ollenkaan. Ohjelmakartasta vastaavalle henkilölle tiedon kulku oli puutteellista tästä syystä ja omista säätämisistäni.

Suositus coniteoille: jokainen vastaava hoitaa kaikki vastuualueelleen kuuluvat tehtävät. Muut saavat auttaa, mutta vastaava vastaa niistä.

Ohjelmakartan muutokset tapahtuivat syystä, jota en tiedä, tai muista. Jossain vaiheessa ohjelmakartta laitettiin kokonaan uusiksi, osa muutoksista taas tapahtui vasta paikan päällä conissa. Minulla ei ollut mitään tekemistä näiden asioiden suhteen. Tavallaan, olen ehkä jättänyt jotain tekemättä,  niitä asioita en siis onnistunut tyrimään.

Joidenkin ohjelmien peruuntuminen johtui kaikki yhdestä syystä: minun sähköpostistani.

Yuri vs. Yaoi korvasin ohjelmalla, jossa kävijät pääsivät lavalle. Jotkut tanssivat, jotkut lauloivat. Mukana myöskin vähän teatteria yms.

Ja Caramelldansenissa oli musiikki. Lavalla näkyy soitinkin Otakunvirassa olevassa kuvassa.

Kuitenkin. Vaikka moni asia epäonnistui, voin sanoa, että con kokonaisuudessaan onnistui erittäin hyvin. Yleisölle kaikki toimi.

Olen nyt 15, täytän parin viikon päästä 16. Saatoin olla liian nuori tehtävään.

Nytpä siis, en aio hetkeen osallistua conien järjestämiseen, vaan vetäydyn tehtävistä vuodeksi, pariksi ja kasvan aikuiseksi. Ehkä sitten yritän vielä. Ehkä.

Toki kokemus kasvattaa paremmin, mutta katson tämän viisaammaksi vaihtoehdoksi.

Olen pahoillani kaikille koituneesta harmista ja häslingistä, jonka olen aiheuttanut.

Tylsässä elämässä tapahtuu tylsiä asioita,eikä niistä sitten viitsi kirjoittaakaan, tuskin kaikkia kahta lukijaani mahtaisi sellaiset edes kiinnostaa. Tänään tälläinen lyhyt merkintä, matematiikan tunti alkaa juuri kohta. :E

Eli lyhyt hehkutus, jonka varmasti tulen myöhemmin muokkaamaan pitkäksi kilometriviestiksi.

“Onneksi olkoon, sinut on valittu vaihto-oppilaaksi Japaniin.”

Ehkä siinä kaikki oleellinen. Maaliskuussa lähtö ja vuosi olisi tarkoitus olla nousevan auringon maassa.

Ekana oli köksää. En ole ikinä, tarkoitan todellakin, en koskaan, milloinkaan ole syönyt niin pahaa kalaa. Tai mitään muutakaan. Luokan tytöillä on vielä harjoiteltavaa kokkauksessa. Paljon.

Sitten liikuntaa. Kotitaloustunnin herkkujen (hyi vittu) jälkeen oli loppu päivän kumma tunne. Oksennus pyrki ylös ja ulos. Onneksi sain toimia pelissä maalivahtina koko tunnin. E olisi todellakaan pystynyt pelaamaan täydellä teholla.
Lisäksi vitutti ja masensi ihan pirusti.

Ruokailussa ruoka oli pahaa. Ei sillä, että se muutenkaan olisi mennyt alas. Joten menin kitisemään terveydenhoitajalle huonosta olostani ja siitä, kuinka mikään ei kiinnosta ja yhyy yhyy. Siinä meni englannin tunti.

Poistuin terveydenhoitajalta, kävin ostamassa Emirun rahoilla oppilaskunnan kahvilasta teen ja palasin takaisin kitisemään. Ei mennyt läpi.

Siinä vaiheessa melkein jo itkin, en tiedä miksi. Sitten eräs ystäväni päätti piristää päivääni oikein hassulla viestillä.
Teruki kertoi blogimerkinnässään, että An Cafella on huonoja uutisia kerrottavana. Ja mukaan ystäväni toki heitti huhut Kanonin eroamisesta.
Hajosin.
Itkin koko äidinkielen tunnin, jonka jälkeen marssein suoraan terkkarille, joka sitten viimeinkin antoi luvan lähteä kotiin.
Luojan kiitos.
En joutunut odottamaan seuraavaa bussia, joka olisi varmaan tullut 45min päästä, koska äitini oli asioimassa kylällä. \o/

Sain terveydenhoitajalta myöskin ajan psykologille.

Kiva kun alkaa näin jo mielenterveys horjua, kun on pää täynnä asioita. Lähinnä muiden.

Aamulla heräsin seitsemän tienoilla ja kipitin suihkuun. Suihkun jälkeen laitoin itseni sellaiseen kuntoon, että todella saatoin astua ovesta ulos.
Olin Mazakin luona noin 9.00 ja hetken vain hengassin jossain Mazakin huoneen nurkassa, kun tämä vielä laittautui.
Vihdoin pääsimme lähtemään! Sää oli kamala! Lunta tuli kuin viimeistä päivää! Pääsimme onneksi hengissä rautatieasemalle. Olimme jopa sen verran aikaisessa, että ehdeimme vielä hyvin juosta viereiseen Citymarkettiin hakemaan matkaevästä.

Junassa herätimme oudoksuvia katseita, sillä kommunikoimme miltein jatkuvasti englanniksi.

Kun viimeinkin olimme saapuneet Tampereelle, otimme heti suunnaksi Tampereen Siperian, jossa oli meneillään Tampere Kuplii -tapahtuma. Kiersimme myyntipöydät ja monen soittoyrityksen jälkeen tavoitin BakaConin järjestysvastaavan, Willoun, jonka kanssa sovimme tapaavamme välittömästi. Kiiruhdin siis ystävieni kanssa Wayne’s Coffeeseen, jossa Willou istui Ping-chanin ja jonkun tuntemattoman ihmisen kanssa. Sanoimme pikaiset “heit” ja soveimme kokouksen iltapäivälle.

Koska Milla ja Mazaki halusivat kummatkin kovasti tuhlata Rahaa ja itseänikin moinen ajatus kovasti kiehtoi, päätimme lähteä Koskikeskukseen, josko vaikka löytäisimme jotain!

Ja niinhän me löysimmekin! Gina Tricotista tarttui mukaan kaksi mekkoa, joista kumpaakin rakastan! Molemmat tosin vaikeasti yhdistettäviä mihinkään omistamaani rättiin. Kiitos elämä</3. Harkitsen jo vakavasti leggingsien ostamista!

Kun olimme kiertäneet muutaman kaupan, halusin ehdottomasti kahville. Suosikkikahvilaani, tietysti! Pian istuinkin Wayne’s Coffeessa suklaamuffinsi ja Caramel Caffe Latte edessäni. En taaskaan pystynyt syömään sitä kaikkea! Milla pelasti, sen tytön maha on pohjaton!

Kahvitauon jälkeen kiersimme vielä muutaman liikkeen, jonka jälkeen palasimme takaisin Siperiaan. Siellä tapasin Miharun! 

Oikeasti Miharu on henkilö, jonka haluaisin nähdä aina, kun käyn Tampereella, mutta sillä nörtillä on muka joku elämä.

Miharu päätti soittaa Paralle ja kysyä missä tämä on. Aika uskomattomasta paikasta herra valtosen löysimmekin. Nimittäin jonottomasta Yaoi -luennolle. Seuranaan joukko skeneihmisiä.

Jotenkin ihmeellä paikalle päätyi vielä Willou ja Ping-chankin, Milla ja Mazakin puolestaan katosivat tekemään lisää ostoksia.

Kemppi piti muuten kyseisen luennon. Se oli oikeasti mahtava! BakaConissa meillä on kolme tuntia Kemppi-setää, wow!

Kyseisellä Yaoi -luennolla eturivi koostui pääsääntöisesti conien järjestäjistä, tai lolipiirien vanhoista parroista. \o/

Luennon jälkeen porukka, jossa pyörein, oli Miharu, Ping-chan ja Willou. Kävimme vielä katsastamassa myyntipöydät, jonka jälkeen siirryimme istumaan Finnkinoon. Miharu osti karkkia, minä vaihdoin vaatteita ja Ping sekä Willou keskustelivat jotain hyvin syvällistä BakaConin valomainoksesta.

Hetken päästä tuli se surullinen hetki, jolloin Miharu lähti. Halaukset ja “toivottavasti nähdään pian” toivotukset(?).

Sitten liityin Willoun ja Ping-chanin intensiivisiin keskusteluihin. Loppujen lopuksi siellä istuminen oli todella kivaa.  Oli kiva puhua ihan kasvokkain ihmisten kanssa BakaConista ja kerrankin ihmisiä kiinnosti, mitä minulla oli sanottavana.

Kokous oli sovittu 17:00 ja tapaamispaikaksi Siperian Wayne’s Coffeen. Oikeastaan paikalle odotettiinkin saapuvan enää vain työvoimavastaavamme, joka oli tapahtumassa järjestyksenvalvojana.

Vaikka tapaamispaikka olikin suosikkikahvilassani, emme silti kokoustaneet siellä, vaan kävelimme jonkun Willoun tutun asunnolle, joka sijaitsi aivan Stockmannia vastapäätä! Hyvä sijainti!

Kokouksesta minulla ei ole mitään sanottavaa. Olin sielä tunnin ja sitten piti kiiruhtaa rautatieasemalle, jossa tapasin Mazakin ja Millan.

Koska liput oli ostettu etukäteen jo aamulla, kiirehdimme suoraan junaan.

Matka oli tylsä. Mazakilla oli pää kipeä ja Milla nukkui. Itse en oikein tiennyt, miten päin olisin ja loppujen lopuksi kuvasin varmaan 10 videota, joissa puhun englantia ja avaudun jostain todella fiksusta!

Mazakin isä tuli hakemaan meidät asemalta ja koska Eila on kiltti (lue: hullu), niin sain kyydin ihan kotiin asti. Jumalan selän taakse metsään, siis!

Kotona minua odotti ei-niin-mukava yllätys. Emiru ja Cashew olivat keksineet pimeän tunnin, joten eipä kovin paljoa nenäänsä pidemmälle kotonakaan nähnyt. Siinä oli sitten kiva katsella ostoksiaan kynttilän valossa.

Lopputuloksena sytytin valot, koska minä määrään!

Ette varmaankaan ymmärrä minua. Enkä odotakaan sitä. En itsekään ole täysin perillä, missä mennään. Ihan niin ihmissuhteiden, kuin pääni sisustan kanssa.

Yhdeksi ‘uudeksi’ ongelmaksi on muodostunut oma naamataulu. Aika usein olen sulkenut silmäni siltä, mutta nyt olen todella alkanut miettiä; “olenko minä oikeasti ruma”?
Oma mielipide ei paina, siskoa ei kannata kuunnella ja vanhemmat ei reagoi. Kaverit eivät tietenkään ala rumaksi haukkua, joten aika hukassa ollaan taaskin!
Ehkä kuulen totuuden luokan pojilta. Miten se menikään, “ruma japsihoro”?
En tavallaan ole pitänyt itseäni kovin rumana, mutta en kyllä yhtään nättinäkään!
Kallistumme siis rumaan. Kiitos.

Lisäksi olen alkanut katsoa Rozen Maidenia uudestaan. Suomeksi. Ja Shinku on ehdottonasti suosikkihahmoni! Mattaku mikä persoona! Ihailen!

Tänä aamuna en herännyt herästyskelloni soittoon. Äidin soittoon sen sijaan heräsin. Meinasi vanha leski tulla puhelimesta läpi.
Koulu ei kiinnosta, ennemmin nukun ja katson animea. Siksi lähdenkin taas tunnin myöhässä kouluun. -.-”

Tanssimatto ja jalkani kohtasivat viimeksi kuukausi sitten ja liikunta tunnit menee lunkien tai sitten olen kokonaan poissa koulusta. Vapaa-ajalla on tietenkin aina suunnitelmana, että tänään menen lenkille, mutta se sitten jää, kun kone osuu silmään lenkkareita helpommin.

Tänään sain jopa ne lenkkarit jalkaan. Tarkoitus oli lähteä juoksemaan ja hakea Hesari samalla. Tässä nyt sitten istun lenkkarit jaloissani kirjoittamassa tätä. Emiru päätti viimein hakea lehden. Eipä  ollut tullutkaan.

Hyvä, että en tehnyt turhaa reissua!

Mutta nyt voisi oikeasti mennä pelaamaan tanssipeliä!

//En jaksanutkaan pelata. Sen sijaan mietein, että jos leipoisi pullaa. Kyselin äidiltä, mikä on tilanne aineksien kanssa, ja kaikki löytyisi kyllä>
“EMIRU! ÄITI KÄSKI SUN LEIPOO PULLAA”!
Mitään ei siis voi itse tehdä.

Ei se suostunut. ._.

Shinku-video ja lisäksi kappale, joka kuvaa mielestäni hyvin itseäni. Räppi ei ole koskaan iskenyt, mutta jos sanoihin samaistuu, niin kyllä silloin kipaleen kuuntelee toistamiseenkin!

Tarkoitus oli tehdä blogi, johon kirjoittaisin asiaa japanilaisesta populaarikulttuurista, mutta tästä tulikin tällä kertaa Oma blogi, jossa kerron omia kuulumisiani.

Kompromissina päätin tehdä molemmat. Lukijoita se ei varmaan pahemmin vedä, mutta joskus on pakko avautua asioista. Pahoittelen, jos joku tulee löytämään täältä omia, henkilökohtaisia juttujaan, joista on minulle joskus luottamuksella kertonut. En silti kerro nimiä.

Pahoittelen myöskin, jos loukkaan joitain ihmisiä mielipiteilläni. Vaikka ne ovatkin vahvoja, niin valitettavan usein vääriä.

Blogi saattaa myöskin kuolla välillä, mutta toivotaan, että viimeinkin löydän sen, jonne jaksan kirjoittaa enemmänkin!